Tervetuloa Hopsiin, Alma Forstén!

19.12.2024

Helsingin Palloseura on tehnyt pelaajasopimuksen Alma Forsténin, 23, kanssa.

Keskikenttäpelaaja Alma Forstén siirtyy HPS:ään Jyväskylän Pallokerhosta, jota hän on edustanut koko tähänastisen uransa ajan. Forstén tuo Hopsiin mukanaan kokemusta ja taitoa keskikentälle, jossa hän on pelannut hyökkäävässä roolissa.

Forstén on kuulunut jo pitkään JyPKin vakiokasvoihin. Hän debytoi edustusjoukkueessa liigatasolla jo kaudella 2018, ja sittemmin hän kasvoi yhdeksi joukkueensa avainpelaajista. Päättyneellä kaudella hän viimeisteli neljä maalia Kansallisessa Liigassa 22 ottelussa ja oli joukkueensa yksi eniten peliminuutteja kerryttäneistä pelaajista.

Kaikkiaan Forsténilla on aiempaa liigakokemusta 77 ottelun verran, joissa hän on viimeistellyt kuusi maalia.

Forstén oli Pikkuhelmareiden matkassa vuonna 2018, kun Suomi eteni ensimmäistä kertaa U17-tyttöjen MM-kisoihin. Peliaikaa hän ei maajoukkueessa kisoissa vielä saanut, mutta seuraavana vuonna hän teki debyyttinsä U18-maajoukkueessa.

Ensi kaudella Forstén aloittaa uuden luvun urallaan siirtyessään ensimmäistä kertaa uuteen seuraan. Hän odottaa innolla uutta ympäristöä ja HPS:n riveihin liittymistä.

– Hopsiin siirtyminen tuntui oikealle stepille pelaajaurallani. Odotan innolla uusia haasteita ja joukkuekavereihin tutustumista, Forstén sanoo.

Päävalmentaja Antti Ruonalalle Forstén on tuttu pelaaja aiemmilta Jyväskylän vuosilta. Forsténin vahvuudet ovat siis hyvin ennalta tiedossa.

– Mahtavaa saada Alma mukaan meille! Tehtiin pari vuotta yhdessä hommia Jyväskylässä ja on kiva päästä jatkamaan siitä. Alma oli ihan avainpelaajia JyPKissä ja nousi mielestäni uudelle tasolle toisella kaudella, kun nousimme Jyväskylässä liigaan.

Ruonala uskoo, että Forstén istuu mainiosti HPS:n pelitapaan ja pystyy tuomaan uusia ulottuvuuksia hyökkäyspäähän. 

– Alma pelasi mielestäni vahvan liigakauden menneellä kaudella ja pääsi mukaan myös U23-maajoukkueeseen. Hän on todella taitava ja juonikas pelaaja ja hyvä lisä meille. Tämä on varmasti myös hänelle hyvä uusi haaste ja askel eteenpäin omalla urallaan.

Tervetuloa Hopsiin, Alma!