Otteluraportti: HPS selvänumeroiseen voittoon
19.5.2024
Aurinkoiseen Pihlajamäkeen oli saapunut hyvin siipirikkoinen HPS, kun kokoonpanoon saatiin kasaan ainoastaan 14 pelaajaa loukkaantumisten ja muiden poissaolojen takia.
Ensimmäinen maalipaikka nähtiin ottelun kuudennella peliminuutilla, kun Helmi Vapolan vapaapotkusta Ria Karjalainen yritti polvella jatkaa palloa, mutta pallo viuhui ohi Tanja Kotoaron vartioiman maalin.
Seuraavaa merkittävää tapahtumaa saatinkin odottaa aina 19. peliminuutille asti, kun Hertta Laurinkoski pääsi hyvän haaston ja nousun jälkeen laukomaan vierasjoukkueen maalia kohti, mutta HPS:n maalilla torjunut Sonja Ferm liimasi pallon varmasti.
Ensimmäisellä puoliajalla tempo ei noussut missään vaiheessa erityisen korkealle, vaan ottelun kuva muistutti enemmän iltapäiväkävelyä.
Ensimmäinen maali nähtiin 22 peliminuutilla, kun Peppi Kontturi levitti pallon hyvän nousun jälkeen Karjalaiselle, jonka tarkka laukaus kohti vasempaa alakulmaa ohitti heittäytyneen Kotoaron.
Kotijoukkue PK sai juonen päästä kiinni HPS:n johtomaalin jälkeen ja pääsi 24. minuutilla yrittämään tasoitusta, kun pallonriiston jälkeen Steffi Hassinen pääsi puolittain läpiajoon, mutta Ferm nollasi aikeet tyylikkäällä vastaantulolla.
PK-35:n hyvä vaihe sai palkinnon, kun puolen tunnin pelin jälkeen sivuvapaapotkusta Venla Haikala pääsi puskemaan. Ferm sai torjuttua ykköspallon, mutta Haikala laittoi oman irtopallonsa maalin kattoon tasoittaen ottelun.
Kotijoukkueen riemua kesti kuitenkin vain viisi minuuttia, kun 36. minuutilla Karjalainen antoi PK-35:n puolustajille painetta ja pääsi pallonriiston jälkeen läpiajoon, kiersi Kotoaron ja kuljetti pallon tyhjään maaliin siirtäen HPS:n 1-2-taukojohtoon.
Toisen puoliajan ensimmäistä huippupaikkaa saatiin odottaa noin tunnin paikkeille, kun Ferm liimasi pallon PK-35:n kulmapotkun seurauksena ja lähetti pitkällä avauksella Oona Jääskeläisen läpiajoon. Viimeistely-yritys suuntautui niin sanotusti päin logoa, eikä Kotoarolla ollut vaikeuksia liimata päin tullutta laukausta.
Ratkaisun merkkejä alkoi olla ilmassa, kun 74. minuutilla Jutta Angeria sai pallon noin 25 metrin tienoilla ja laukoi pallon vastustamattomasti alakulmaan ohi Kotoaron.
Noin kymmenen minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun hämmentävin tilanne, kun Piipa Kämppi pääsi haastamaan kotijoukkueen boksiin ja siirsi pallon ohi Kotoaron. Lopulta Henni Rinkinen juoksi sekavan tilanteen päätteeksi pallon yli maaliviivan. Kämppiä rikottiin selvästi tilanteessa, ja vihellyksen seurauksena Algeco Areenalla leijaili epätietoisuus siitä, mikä tuomio lopulta oli. HPS:n pelaajien tuuletukset lopulta paljastivat tilanteen olleen maali.
Vain hetki edellisestä ja Sonja Hillberg pääsi vielä kaunistelemaan hyvän vastahyökkäyksen päätteeksi loppulukemat 1-5. Täydet kolme pistettä matkaavat hyvän esityksen päätteeksi Pakila Roadille.
"Ei tule niin helppoa peliä kuin Cupissa"
HPS:n päävalmentaja Antti Ruonala oli tyytyväinen omiensa otteisiin voitetun pelin jälkeen.
- Hyvä peli ja hyvä voitto. Arvelinkin, että ei tule niin helppoa peliä kuin cupissa. PK-35 oli tänään parempi kuin silloin. Kapealla ringillä oltiin liikenteessä ja pari pelaajaa joutui pelaamaan hieman eri pelipaikoilla kuin normaalisti, mutta tuurajat suoriutuivat tänään tehtävistään todella hyvin, Ruonala kertoo.
Kokoonpanon suhteen parempaa on odotettavissa tulevaa PKKU-ottelua ajatellen.
- Ei pitäisi näin pientä rosteria olla ensi viikolla, että sen suhteen tilanteen luulisi olevan parempi. PKKU ei ole mikään pisteautomaatti, eikä heiltä kukaan ilmaiseksi pisteitä ole saanut. Tulee varmasti olemaan hyvin samanhenkinen ottelu kuin tänään täällä Pihlajamäessä, Ruonala täydentää.