Otteluraportti: HPS marssi viidenteen perättäiseen liigavoittoon
15.6.2024
HPS:n voittoputki sai jatkoa PK-35 Vantaan kustannuksella.
Kotijoukkue otti odotetusti pallonhallinnan itselleen, ja jo yhdeksännellä minuutilla Matilda Kataja vei Hopsin johtoon Sofia Jahnukaisen mainiosta esityöstä. Jahnukainen vapautti syötöllään Katajan läpi, ja tämä pääsi ohittamaan Irea Virtanen Espejon ja siirtämään pallon tyhjään maaliin.
Maalin jälkeen peli muuttui staattisemmaksi. Vierasjoukkue pääsi paremmin peliin ja mukaan, ja vantaalaiset saivat oman mahdollisuutensa tasoittaa ottelun 27. minuutilla. Peppi Kontturi pelasi pallon alaspäin omaan boksiin, ja maalivahti Sonja Ferm koppasi sen ajattelemattomasti käsillä kiinni. Tästä seuranneesta epäsuorasta vapaapotkusta vieraasjoukkueen veto kilpistyi HPS:n muuriin.
Ensimmäisen puoliajan viimeisessä tilanteessa HPS sai sivuvapaapotkun, jonka Jahnukainen toimitti upeasti boksiin, mutta myös Ria Karjalaisen "zlatanmainen" viimeistely oli vähintään yhtä komeaa katseltavaa. Viime hetken 2-0-maalin myötä lähdettiin viettämään taukoa.
Toisen puoliajan alkajaisiksi Sonja Hillberg pääsi laukomaan aivan lähietäisyyksiltä, mutta Virtanen Espejo sai reaktiotorjunnallaan pallon kiinni. Heti perään Karjalainen sai mahdollisuuden tuplata maalisaldonsa, mutta tällä kertoo veto viuhui reilusti yli.
Toisen puoliajan alussa HPS:llä oli useampi maalipaikka ratkaista ottelu, mutta kolmas maali antoi vielä odottaa itseään. PK-Vantaa ei meinannut saada omaa konettaan käynnistymään ja kotijoukkue oli selvästi toisenkin puoliajan niskan päällä.
Karjalainen oli jälleen lähellä maalintekoa noin 70 minuutin pelin jälkeen, kun hän pääsi viritttämään laukaustaan, mutta tolppa pelasti tällä kertaa vierasjoukkueen.
HPS:n painostus sai palkinnon, kun illan kolmannen maalisyötön saalistanut Jahnukainen päästi vaihdosta kentälle tulleen Jutta Angerian läpi. Angeria viimeisteli pallon varmasti ohi Virtanen Espejon ja ratkaisi Hopsille 3-0-kotivoiton. Voitto oli jo viides perättäinen Kansallisessa Liigassa ja kuudes kaikissa kilpailuissa.
"Peli oli hyvin hallussa"
HPS pysyi kuskin paikalla läpi ottelun. Avausjaksolla PK-35 Vantaa pystyi tuottamaan hankaluuksia, mutta varsinkin toisella jaksolla Hopsi hallitsi suvereenisti.
- Tosi hyvä peli, tuntui, että peli oli hyvin hallussa. Alussa oli vähän haasteita prässäämisen kanssa, pisteet myös PK-35 Vantaalle siitä, että saivat tuotettua vaikeuksia. Oikeastaan ekaa kertaa tällä kaudella oli vaikeampaa käynnistää prässejä. Saatiin parannettua sitä, ja sitten kun se saatiin kohdilleen, se oli aika selvä peli sen jälkeen, päävalmentaja Antti Ruonala sanoo.
Maalipaikkoja Hopsilla oli yllin kyllin, ja peli olisi voinut päättyä rumempiinkin lukemiin. Vantaalaiset saivat kuitenkin kiittää maalipuita sekä mainiosti torjunutta Virtanen Espejoa siitä, että tulos pysyi niinkin siedettävänä.
- Jos olisi oikein hyvin onnistunut, oltaisiin voitu tehdä kolme-neljä maalia enemmän. Vastustajan linjat alkoivat venyä, ja pääsimme linjaa vastaan tekemään ylivoimahyökkäyksiä. Saatiin kuitenkin riittävät maalit tehtyä ja hyvä voitto.