Otteluraportti: Hopsi jäi kotona maaleitta

29.6.2024

Voittoputki jäi seitsemän ottelun mittaiseksi, kun pisteet lähtivät lauantain päätteeksi Jyväskylään.

HPS loi jo ensiminuuttien aikana tukun hyviä maalipaikkoja. Lähimpänä kävi jo viidennellä minuutilla Ria Karjalainen, joka ujutti pallon JyPK-puolustajan jalkojen välistä ja pääsi laukomaan boksin sisältä. Kulma jäi kuitenkin hieman kapeaksi ja maalivahti Nanna Leivonen sai torjuttua etukulmasta jalallaan.

JyPK:lläkin oli omat paikkansa. Iina Rautiainen menetti pallon vaarallisesti vastustajalle seikkaillessaan boksin ulkopuolella, ja Nea Tenno sai kokeilla kolmestakympistä tyhjää maalia kohti. Veto karkasi Hopsin onneksi metrikaupalla yli.

Vartin kohdalla Rautiainen joutui toden teolla venymään, kun JyPK-hyökkääjä kokeili onneaan paristakympistä. Veto näytti lupaavalta ja suuntautui kohti etuylänurkkaa, mutta Rautiainen ylettyi komeaan torjuntaan.

Väkevän alun jälkeen Hopsilla peli jumiutui ja JyPK pääsi niskan päälle pyörittämään. Pallo pyöri pitkän tovin Hopsin päädyssä ja muutamia läheltä piti -tilanteita piisasi, mutta HPS selvisi ilman takaiskuja vaikeasta vaiheestaan.

Tovin vaikeuksien jälkeen HPS sai hieman painetta purettua, mutta toisaalta ei pystynyt luomaan hyviä hyökkäyksiä JyPK:n maalille. Pelinkuva oli oikeastaan melko staattinen ilman huomionarvoisia kenttätapahtumia.

Puolen tunnin kohdalla HPS oli pakotettu suorittamaan ensimmäinen pelaajavaihto. Hiljattain loukkaantumisesta toipunut Tea Heininen loukkasi itseään kaksinkamppailutilanteessa eikä kyennyt enää jatkamaan peliä. Tilalle asteli Hanna Onufriew.

Hetki ennen taukoa Oona Jääskeläinen sai kenties Hopsin parhaan maalipaikan avausjaksolla. Jääskeläinen pääsi laukomaan hieman boksin ulkopuolelta, ja Leivonen sai vain juuri ja juuri tökättyä sormenpäillään pallon yli riman. Siitä seuranneesta kulmapotkusta Anna-Stina Simonen pääsi puskemaan, mutta JyPK:n tolppanorkoilija sai estettyä maalin viivalta. Ensimmäisen jakson lisäaika kului Hopsin toistuvien kulmapotkujen parissa, mutta tulosta ei syntynyt erikoistilanteista.

JyPK:n pelaajat harjoittivat laittomuuksia pitkin ensimmäistä jaksoa, eikä ulosajokaan olisi ollut vääryys samojen pelaajien repiessä pelipaitaa useaan otteeseen. Silti punainen nousi toisen jakson alkajaisiksi Hopsin puolelle Henni Rinkiselle käytännössä ensimmäisestä tilanteesta, kun hänen polvensa osui JyPK:n Outi Salmijärven silmäkulmaan, joten HPS joutui pelaamaan ilman yhtä pelaajaa käytännössä koko toisen puoliajan.

Ylivoimalla pelaamaan päässyt JyPK käytti etunsa hyväksi Eevi Paakkarin suonenvedolla, kun hän kiskaisi kaukaa puhtaasti yläkulmaan ja siirsi vieraat 0-1-johtoon tunnin kohdalla.

 Ulosajo ja avausmaali muuttivat totaalisesti pelin luonnetta. JyPK otti johtoasemassa passiivisemman otteen ja HPS sai enemmän rauhaa pallon kanssa, mutta puolittaisia melkein-tilanteita lukuun ottamatta näennäisellä hallinnalla ei saatu asioita hyökkäyspäässä tapahtumaan.

Viimeisellä vartilla Hopsi nosti riskitasoa tasoituksen perässä ja peliä pelattiin maalilta maalille, kun JyPK yritti iskeä nopeasti HPS:n vajavaista puolustuslinjaa vastaan. Viime hetkien hektisten tilanteenvaihtojen jälkeen lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty, joten pisteet lähtivät vierasjoukkueen matkaan.

"Loppuun asti"

Lopputulos oli luonnollisesti pettymys koko joukkueelle. Päävalmentaja Antti Ruonala kuitenkin kiittää loppuun asti viedystä yrityksestä.

- Harmittaa tietenkin. Ulosajo sotki ymmärrettävästi sitä pelisuunnitelmaa, eikä päästy tekemään niitä asioita, joita taktisesti olisi haluttu. Ensimmäisen puoliajan lopussa meillä oli hyvä draivi päällä ja maali ikään kuin odotti itseään, mutta sitten punainen kortti heti toisen jakson alkuun ja se muuttui siitä. JyPK teki tänään paremmin niitä asioita, joissa itsekin olisimme halunneet onnistua, Ruonala sanoo.

- Tosi hienosti kuitenkin tsempattiin loppuun asti, ja siitä on pakko kiittää pelaajia. Ei ollut helppo paikka.

 

Tekstiä muokattu 5.7. klo 14.30. Muutettu ilmausta kahdeksannen kappaleen kuvauksesta ulosajosta.