Otteluraportti: Cupissa Matilda Katajan näytöstä - HPS 16 parhaan joukkoon

19.6.2024

HPS nappasi Suomen Cupin jatkopaikan tyylipuhtaalla suorituksella FC Espoon B-tyttöjä vastaan.

Tapahtumiltaan hiljaisen vartin jälkeen HPS pääsi ensimmäistä kertaa hätyyttelemään FC Espoon maalia. Matilda Kataja vapautti näppärällä kantapääsyötöllä Oona Jääskeläisen nokikkain maalivahti Ninni Karppisen kanssa. Jääskeläisen laukaus kohdistui turhan keskelle, ja Karppisella oli helppo työ torjua pallo.

22. minuutilla Jääskeläiselle avautui toinen huippupaikka, kun oikealta laidalta murtautunut Hanna Onufriew tarjosi matalan keskityksen maalin suulle. Tällä kertaa Jääskeläisen viimeistely-yritys karkasi reippaasti yli ja ohi.

Ensimmäisellä jaksolla HPS hallitsi enimmäkseen, mutta myös kotijoukkueella oli omat iskun paikkansa. Varsinkin rohkea yläprässi aiheutti ongelmia Hopsin pelinavaamiseen, ja muutamaan otteeseen oli pienistä kimmokkeista kiinni, ettei FC Espoo päässyt laittamaan Iina Rautiaista tolppien välissä toden teolla töihin.

Kuparinen murtui juuri ennen taukovihellystä. Kataja nousi kulmapotkussa korkeimmalle ja puski Hopsin pukukoppimaalilla 0-1-taukojohtoon.

Toisen puoliajan aluksi Kataja iski toistamiseen. Jääskeläinen puhkoi syötöllään FC Espoon linjan, ja Kataja pääsi puolittain läpiajoon. Kataja viimeisteli takakulmaan ja vei Hopsin 0-2-johtoon.

Katajan hatullinen tuli täyteen 58. minuutilla, vain muutama minuutti edellisen osuman jälkeen. Jääskeläinen oli jälleen tarjoilemassa ja antoi vasemmalta laidalta namusyötön suoraan maalille ehtineen Katajan jalkaan, eikä tämä erehtynyt.

Peli käytännössä ratkesi kolmanteen maaliin. Toisella jaksolla FC Espoo ei enää päässyt kuin yksittäisiin vastahyökkäyksiin, mutta muuten viimeiset puoli tuntia meni Hopsin kontrollissa ja lisäosumia hakien. Niitä ei lukuisista laukauksista huolimatta enää nähty, ja HPS varmisti paikkansa Suomen Cupin 16 parhaan joukossa 0-3-voitolla.

"Ei ollut mikään läpikävely"

Päävalmentaja Antti Ruonala toteaa, että peli oli HPS:llä hyvin hallussa, ja tylympiinkin loppunumeroihin olisi ollut mahdollisuudet hieman terävämmällä suorituksella.

- Voitto tuli ja cup-matka jatkuu. Ei ehkä ollut ihan meidän paras pelimme tänään, oltaisiin voitu olla monessa asiassa terävämpiä ja parempia. Paremmalla laadulla olisi voinut olla vieläkin selvempi peli numeroiden valossa, Ruonala sanoo.

- Loppupeleissä se oli kuitenkin tosi hyvin hallussa eikä siinä ollut uhkaa, että vastustaja olisi ollut maaleja tekemässä. Kyse oli enemmän siitä, kuinka monta maalia me saadaan aikaan. Nollapeli tuli ja saatiin riittävät maalit, joten siinä mielessä pitää olla ihan tyytyväinen tulokseen.

Ruonala antaa kunniaa myös selkeänä altavastaajana peliin lähteneelle vastustajalle. Ilmaiseksi voitto ei Espoosta irronnut.

- Pisteet myös FC Espoolle, he saivat hyvin prässättyä meitä alussa ja tuotettua hankaluuksia. Mielestäni he pelasivat hyvin ja laittoivat haastetta peliin. Ei ollut mikään läpikävely.