Otteluraportti: EsPa 1-1 HPS

15.10.2024

Kakkosen nousukarsinnan ensimmäinen osaottelu EsPan ja HPS:n välillä päättyi tasatulokseen.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, muttei täysin HPS:n suunnitelmien mukaan, sillä kotijoukkue EsPa siirtyi johtoon jo viidennellä peliminuutilla Abdulhadi Hadin maalilla. HPS kuitenkin kuittasi takaiskun nopeasti, kun joukkueen kapteeni Arttu Granath puski Hopsin tasoihin kulmapotkusta viitisen minuuttia myöhemmin.

Värikkään avauskympin jälkeen peli tasottui. EsPa piti enemmän palloa, kun HPS vetäytyi puolimatalaan blokkiin. Espoolaisten pallonhallinta oli lähinnä näennäistä, eikä kotijoukkue konkretisoinut tilanteita maalipaikoiksi asti.

 26. minuutilla EsPa oli kuitenkin saada lahjan HPS:n huolimattomuusvirheestä. EsPa-hyökkääjä Edgar Blumberg pääsi katkomaan Arttu Sihvolan pudotuksen ja karkasi yksin läpi. Hopsin onneksi hyökkääjän ruuti oli tilanteessa kosteaa ja viimeistely lipui puolisen metriä ohi maalin.

Avausjakson loppu ei sen suurempia sirkushuveja yleisölle tarjonnut. Tauolle siirryttiin 1-1-tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Hopsilla oli vaikeuksia saada pallollista peliä kuntoon. Hyökkäyksenalut kuivuivat toistuvasti kasaan helpohkoihin pallonmenetyksiin. Myös EsPan viimeiset ratkaisut jättivät toivomiseen varaa, ja puolustuspäässä HPS pystyi muutenkin varjelemaan omaa maalia kliinisesti.

Jälkimmäinen nelivitonen oli kokonaisuudessaan varovaista pelaamista puolin ja toisin. Hyvät maalipaikat olivat harvassa eikä yltiöpäisiä riskejä otettu. 

Parhaimmat saumat maalintekoon nähtiin vasta viimeisen viisiminuuttisen aikana. HPS sai useamman kulmapotkun aiheuttaman painostuksen jälkeen kertaalleen vasemmalta laidalta lähteneen keskityspallon ylärimaan, mutta sen lähemmäs maalintekoa ei päästy.

Myös EsPa sai vielä lisäajalla pallon maaliviivalle asti kulmapotkun jälkeen, mutta HPS-toppari Elias Lamberg pelasti blokillaan Hopsin.

Ottelu päättyi tasaväkisen väännön päätteeksi 1-1. Nousu Kakkoseen ratkeaa tulevana lauantaina Paloheinässä.

HPS - EsPa
la 19.10. klo 14.00
JYA Housing Areena
Liput ennakkoon Tiketistä

"Minimitulos"

Päävalmentaja Marko Ignatius toteaa, että Matinkylän illassa HPS ei yltänyt parhaalle tasolleen. Lauantain ratkaisevaan osaotteluun jäi parannettavan varaa.

- Saatiin minimitulos, mutta ei voida olla tyytyväisiä peliin eikä tulokseen. Haluttiin kyllä voittaa, mutta tänään ei ansaittu enempää. Emme päässeet omalle tasollemme pelissä. Aloitettiin hyvin, mutta meidän maalimme jälkeen ote pallollisesta pelaamisesta katosi ja hyökkäykset jäivät liian lyhyiksi ja hävittiin kaksinkamppailuja, Ignatius sanoo. 

- Toinen puoliaika oli heikko. Vaihtojen jälkeen oli hyvä jakso ja saatiin painetta ja muutama maalipaikanpoikanen erikoistilanteista, mutta kokonaisuudessaan emme voi olla omaan pelaamiseen tyytyväisiä. Paljon jäi parannettavaa lauantaille. 

Valmentaja Joni Knuutinen komppaa päävalmentajan mietteitä. Knuutinen lisää kuitenkin lisää, että joukkue pystyy parantamaan ja ratkaisemaan karsinnan kotikentällä lauantaina.

- Aika paljon tuli lapsuksia pallon kanssa, siihen pitää saada petrausta. Pitää saada tukipelaaminen nopeammin pallon ympärille, että päästään ulos ahtaista tiloista ja kiihdyttämään hyökkäyksiä. 1-1 vieraista on ihan ok tulos, mutta peliesitys ei niin hyvä kuin odotettiin, Knuutinen sanoo.