HPS on vuoden seura 2023!
9.2.2024
Suomen Palloliiton Eteläinen alue palkitsi perjantaina Seurojen ääni -seminaarissa Hyvinkäällä kauden 2023 menestyjiä ja ansioituneita seuratoimijoita. Helsingin Palloseura palkittiin vuoden seurana.
Viime vuosien aikana HPS:ssä pelaajamäärät ovat kasvaneet merkittävästi pitkäjänteisen työn ansiosta, ja tänä päivänä Hopsissa jalkapalloa pelaa yli 1 500 pelaajaa. Erityisenä ylpeyden aiheena on poikkeuksellisen tasainen sukupuolijakauma (poikia/miehiä 59 %, tyttöjä/naisia 41 %).
- Totta kai tällainen tunnustus tuntuu erityisen hyvältä koko seuran puolesta. Meillä on seura täynnä mahtavia ihmisiä, niin palkattu henkilöstö kuin vapaaehtoistoimijat, jotka päivittäin omalla sitoutumisellaan luovat laadukkaan harrastusympäristön niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin. Edellisen kerran saimme vastaavan tunnustuksen vuonna 2019, ja nyt valinta "vuoden seura 2023", joten varmasti olemme seurana tehneet oikeita valintoja ja kehitys on ollut jatkuvaa. Tästä on hyvä jatkaa, HPS:n toiminnanjohtaja Pasi Paakki iloitsee.
Työn tulokset näkyvät kentällä. HPS:n Kansallisen liigan joukkue on vakiinnuttanut paikkansa Suomen huipulla, ja viimeisinä kahtena kautena naisten edustusjoukkue on taistellut yläloppusarjassa eli Mestaruussarjassa top 6 -sijoituksista. Viime kausi päättyi HPS:n historian korkeimpaan sijoitukseen, viidenteen sijaan, naisten pääsarjassa.
Myös naispelaajien maajoukkue-edustukset ovat nousseet menestyksen myötä. Kun vuonna 2021 nuorten ja A-maajoukkueissa nähtiin yksi hopsilainen, viime vuonna Suomen paidan veti ylleen jo seitsemän pelaajaa.
HPS:llä on vahva paikallinen identiteetti, ja seura liikuttaa monipuolisesti Pohjois-Helsingin lapsia ja aikuisia. Toiminnan kirjo kattaa koko skaalan pienimpien lasten harrastetoiminnasta aina aikuisten futiskouluun.
Kasvava menestys on lisännyt kiinnostusta myös kentän laidalla. Katsojamäärissä Pakila Road sijoittuu hienosti kolmanneksi kaikki naisten palloilusarjat tarkasteltuna. Kiinnostus on poikinut enenevissä määrin uusia yhteistyökumppaneita.
- Helsingin Palloseura tekee vahvaa ja menestyksekästä työtä Pakila Roadin ympäristössä ja koko suomalaisessa jalkapallossa. Tästä osoituksena muutamat meriitit: merkittävä jäsenmäärän sekä maajoukkuepelaajien määrän kasvu viime vuosina, paikan vakiinnuttaminen Kansallinen Liigassa, seuratalon rakentaminen sekä olosuhdekehitys. Seuralle tarjoaa monipuolista, paikallista toimintaa sekä sillä on vahva paikallinen identiteetti, Palloliiton alue- ja kehityspäällikkö Taneli Haara perustelee.