HPS ja Vilma Oksanen sopimukseen
18.1.2024
Helsingin Palloseura on tehnyt Vilma Oksasen, 23, kanssa sopimuksen kaudesta 2024. Oksanen saapuu Hopsiin PK-35:stä.
Oksanen on edustanut tähänastisen pelaajauransa aikana vain PK-35:tä. Edustusjoukkueessa hän esiintyi ensimmäisen kerran kaudella 2018, ja sen jälkeen hän on kuulunut puolustuslinjan vakikasvoihin PK-35:ssä.
Viime kaudella hän pelasi yhtä lukuun ottamatta kaikissa PK-35:n liigaotteluissa. Liigaotteluiden ohessa Oksanen on viime vuodet kuulunut Suomen U23-maajoukkueen rinkiin.
Pihjalamäessä avauksen rooliin kasvanut Oksanen on lukeutunut joukkueensa kantaviin voimiin. Menneellä kaudella varmaotteinen toppari oli pelipaikallaan koko sarjan parhaimmistoa, jolle olisi löytynyt käyttöä mille tahansa pääsarjan joukkueelle.
Tulevasta kaudesta lähtien hän vahvistaa Hopsin puolustusosastoa. Uuteen ympäristöön hyppäävälle Oksaselle ripauksen tuttuutta tuo vanha joukkuetoveri Olivia Kåhre, jonka HPS-siirrosta uutisoitiin viime viikolla.
- Minulla on HPS:ään siirtymisestä todella hyvät ja odottavaiset fiilikset! Täällä on laadukas porukka kasassa ja treenistä toiseen näkyy into ja hyvä tekemisen meininki. Olen iloinen, että pääsen osaksi tällaista joukkuetta ja kehittymään motivoivassa ja positiivisessa ympäristössä, Oksanen sanoo.
- Olen koko pelaajaurani pelannut samassa joukkueessa, josta on luonnollisesti kertynyt paljon lämpimiä muistoja. Odotan kuitenkin siirrolla juuri sitä, että pääsen luomaan muistoja nyt täysin uudessa ympäristössä ja samalla haastamaan itseäni.
Nuoresta iästään huolimatta Oksanen lähentelee jo 100 liigaottelun rajapyykkiä, joten peliminuuttien valossa häntä voi luonnehtia liigatasolla jo kokeneeksi pelaajaksi. 23-vuotiaalla puolustajalla riittää kuitenkin kehityskaarta ylöspäin, ja ensi kaudella Hopsissa hän haluaa ottaa potentiaalistaan kaiken irti.
- Haluan omalla tekemisellä vahvistaa jo valmiiksi hyvää ilmapiiriä. Kentällä haluan auttaa joukkuetta parhaani mukaan toteuttamaan yhteiset tavoitteet ja joukkueen täyden potentiaalin sekä tuoda kaksinkamppailuvoimaa ja päättäväisyyttä peleihin. Haluan myös kehittää omaa pelaamistani vielä monipuolisemmaksi ja hyödyntää uuden ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tähän kehitykseen, Oksanen sanoo.
Tervetuloa Hopsiin, Vilma!