Aada Nurmi ja Oona Jääskeläinen jatkavat Hopsissa

6.9.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Aada Nurmi ja Oona Jääskeläinen ovat tehneet jatkosopimukset ja jatkavat HPS:n liigajoukkueessa myös ensi kaudella.

Aada Nurmi saapui Hopsiin viime talvena ja on heti debyyttikaudellaan Kansallisessa liigassa lunastanut avauksen paikan joukkueesta. Euran Pallon kasvatti on ollut tärkeä palanen keskikentän palapelissä ja esiintynyt edukseen vahvalla pallollisella pelaamisellaan.

17 ottelussa Nurmi on tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt toiset kaksi. Hyvät esitykset liigakentillä ovat myös poikineet Nurmelle kutsuja Pikkuhelmareihin. 

- Tällä hetkellä tämä on minulle loistava ympäristö. Olen viihtynyt todella hyvin ekan vuoden ja siksi jatkokin tuntui luonnolliselta. Seura on tosi kiva ja siitä myös huomaa, miten toimintaa halutaan koko ajan kehittää. Valmentajat ovat tosi motivoituneita ja halukkaita auttamaan, joukkuekaverit ovat ihan huikeita ja myös tosi motivoituneita! Nurmi hehkuttaa.

Kuluvaa kautta on vielä Mestaruussarjan viiden ottelun verran jäljellä, mutta Nurmella on jo tiedossa, mihin hän haluaa keskittyä ennen ensi kautta.

- Siihen olen tyytyväinen, että olen suht hyvin pysynyt liigan tempossa mukana ja sen lisäksi saanut peliaikaa ja vastuuta. Mutta ensi kaudella haluan keskittyä siihen, että olisin fyysisesti parhaassa kunnossa, mitä koskaan aikaisemmin. Se on tällä kaudella ollut sellanen asia, missä olen huomannu, että jään muista jälkeen, Nurmi sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aada Nurmi on jo debyyttikaudellaan vakiinnuttanut paikkansa Hopsin avauksessa. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Nurmen tapaan myös Oona Jääskeläinen saapui HPS:aan viime talven aikana . Myös tämän nuoren hyökkääjän kohdalla on perusteltua puhua menestyksekkäästä debyyttikaudesta, sillä Jääskeläinen johtaa Hopsin sisäistä maalipörssiä seitsemällä osumallaan 18 ottelussa.

Paikkansa Hopsin muodostelman kärjessä vakiinnuttanut Jääskeläinen on Nurmen tapaan esiintynyt Pikkuhelmareiden kokoonpanossa. Ensi kaudella Valtti-kasvatti haluaa suoriutua entistä tasaisemmin parhaalla tasollaan.

- Hopsissa jatkaminen oli helppo päätös koska olen viihtynyt tosi hyvin ja koen tämän olevan paras paikka kehittyä myös ensi kaudella. Kausi on mennyt hyvin, ollaan pystytty joukkueena kehittymään ja saamaan hyviä tuloksia, Jääskeläinen sanoo.

- Ensi kaudella pyritään nostamaan tasoa ja suoriutumaan vielä tasaisemmin. Uskon, että pystymme olemaan vielä parempia. Seurassa ja joukkueessa on tosi hyvät olosuhteet ja iso halu kehittyä.

Oona Jääskeläinen oli runkosarjassa Hopsin paras maalintekijä. Kuva: Kalevi Hämäläinen